Opas omaisille

Hautausta varten tarvitaan hautauslupa. Hautauslupa on todistus siitä, että hautaamiselle ei ole juridisia esteitä. Hautausluvan kirjoittaa vainajaa viimeksi hoitanut tai ruumiinavauksen suorittanut lääkäri. Hautauslupa annetaan joko vainajan omaiselle tai tarvittaessa suoraan hautauspalveluyritykselle.

Hautauslupaa ei kuitenkaan tarvitse odottaa, se ei ole este asioiden hoitamisen aloittamiseksi. Hautauslupa tulee toimittaa ennen hautausta siihen seurakuntaan, jossa hautaus suoritetaan sekä tuhkahautauksessa siihen seurakuntaan, jossa tuhkaus suoritetaan.

Hautajaisten kustannukset koostuvat hautauspalveluyrityksen ja seurakunnan palveluista. Jokaiset hautajaiset ovat yksilölliset ja kokonaiskustannuksiin vaikuttavat monet eri valinnat. Hautauspalveluyrityksen palvelut sisältävät pääsääntöisesti ns. pakolliset palvelut kuten arkun ja mahdollisesti uurnan, vainajan arkkuunpukemisen sekä tarvittavat kuljetukset. Tämän lisäksi tulevat muut mahdolliset palvelut, kuten tarjoilut muistotilaisuuteen, kukat, lehti-ilmoitus, hautakivi tai hautakivityöt sekä perunkirjoitus. Seurakunnan palvelut sisältävät hautapaikka-asiat, tuhkauksen ja mahdolliset tilavuokrat. Seurakunnan kustannukset vaihtelevat seurakunnan, vainajan rekisterin ja hautapaikan mukaisesti.

Pystymme laskemaan kokonaiskustannukset, kun kaikki valitut yksityiskohdat ovat tiedossamme. Autamme mielellämme budjettinne mukaisen kokonaisuuden suunnittelussa. Hoidamme tarvittaessa kaikki palvelut ”avaimet käteen” -periaatteella tai neuvomme teitä asioissa, jotka haluatte hoitaa itse.

Varaton tai vähävarainen kuolinpesä voi anoa hautausavustusta sosiaalitoimesta tai esimerkiksi ammattiyhdistyksen hautausavustuskassasta, mikäli vainaja oli eläessään ammattiyhdistyksen jäsen. Hautausavustuksia voivat saada myös sotainvalidit ja -veteraanit ja rintamamiehet. Myös työnantajan vakuutusyhtiö voi maksaa korvausta työssä olleen henkilön kuollessa. Varattoman ja yksinäisen vainajan hautajaiset järjestää edunvalvoja.

Kuolinpesän varallisuus on aina hyvä selvittää ennen järjestelyiden lopullista sopimista. Ensisijaisesti hautauskulut maksetaan vainajan tai kuolinpesän varoista. Kuolinpesän varoista maksetaan ensimmäisenä kohtuulliset hautaus- ja perunkirjoituskulut ja tämän jälkeen vasta muut velat. Omaiset eivät pääsääntöisesti vastaa vainajan veloista, mikäli kuolinpesä on varaton, mutta esimerkiksi hautauskustannuksista, jotka on tehty kuolinpesän lukuun omaiset vastaavat henkilökohtaisesti.

Kun kuolintodistus ja hautauslupa on kirjoitettu, lähtee tieto asiasta virkateitse digi- ja väestötietovirastoon. Siellä kuolema kirjataan väestötietojärjestelmään, josta se välittyy automaattisesti seurakuntaan, kelalle ja verottajalle. Pankit, valtion virastot ja useat eläke- ja vakuutusyhtiöt saavat tiedon kuolemasta väestötietorekisterin kautta.

Omaiset tarvitsevat kuolemasta kertovan virkatodistuksen joka tilataan joko digi- ja väestötietovirastosta tai seurakunnasta. Sen avulla omaiset voivat hoitaa virasto- ja pankkiasioita. Virkatodistusta tarvitaan myös perunkirjoitukseen. Perunkirjoitus on tehtävä kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta.

Hautaus voidaan suorittaa joko arkku- tai tuhkahautauksena. Molemmissa hautaustavoissa siunaustilaisuuden kulku ja merkitys on samankaltainen ja ne ovat kristilliseltä kannalta samanarvoiset.

Perinteisemmässä arkkuhautauksessa arkku haudataan maahan. Kukkalaitteet lasketaan kirkossa tai kappelissa ja toimituksen jälkeen arkku kuljetetaan omaisten saattelemana hautaan laskua varten hautapaikalle. Toimituksen voi pitää vaihtoehtoisesti myös haudalla.

Tuhkahautauksessa arkku jätetään pääsääntöisesti toimituksen päätyttyä paikoilleen kappeliin, josta se siirretään tuhkattavaksi joko seurakunnan tai hautaustoimiston toimesta.

Tuhkauksen jälkeen tuhkauurna lasketaan sille erikseen varattuna aikana. Tuhkauurnan tai tuhkat voidaan sijoittaa muualle kuin seurakunnan hallinnoimalle hautausmaalle. Jos tuhka sijoitetaan muualle, tarvitaan siihen aina maa- tai vesialueen omistajan tai haltijan suostumus. Tuhka voidaan haudata uurnassa, sirotella mereen tai kätkeä maahan muistolehtoon. Tuhkat on sijoitettava lopullisesti yhteen paikkaan vuoden kuluessa tuhkaamisesta.

Hautapaikka voi olla olemassa oleva sukuhauta tai uusi hautapaikka kotipaikkakunnalta. Jokaisella on oikeus tulla haudatuksi kotiseurakunnan hautausmaalle, riippumatta siitä onko kuulunut kirkkoon vai ei. Toiselta paikkakunnalta uutta hautapaikkaa voi anoa seurakunnalta, mutta kaikki seurakunnat eivät luovuta uusia arkkuhautoja vieraspaikkakuntalaisille.

Haudattaessa suku- tai jo olemassa olevaan hautaan tulee tarkastaa hautasijojen määrä ja aiemmin haudattujen vainajien hautausajat, josta selviää onko arkkuhautaus mahdollinen.

Kirkolliset siunaustoimitukset pidetään yleisien kaavojen ja seurakuntien käytäntöjen mukaan. Ohjelman kulkuun on useita eri vaihtoehtoja. Siunaus-tai jäähyväistilaisuus voidaan suunnitella omaisten ja/tai mahdollisesti vainajan eläessään ilmoittaman suunnitelman mukaisesti.

Jos vainaja ei kuulunut eläessään seurakuntaan, voidaan vainajalle järjestää siviilihautajaiset. Niihin kuuluu uskonnosta vapaa jäähyväistilaisuus. Tilaisuuden voi pitää mahdollisesti kappelissa, haudalla tai kotona. Tilaisuudella ei ole mitään erityistä kaavaa, vaan se rakennetaan vainajan ja omaisten toiveiden mukaiseksi. Seurakuntaan kuulumaton vainaja voidaan kuitenkin omaisten toivoessa siunata hautaan kristillisin menoin, kunhan varmistetaan, ettei toimita vainajan toiveiden vastaisesti.

Hautajaiset voi pitää aivan lähimpien ihmisten kesken tai sinne voi kutsua enemmänkin ystäviä. Saattoväen voi kutsua paikalle henkilökohtaisesti tai ennen hautajaisia lehteen laitettavalla kuolinilmoituksella. Kuolinilmoitus on tapana julkaista paikkakunnan lehdessä. Siinä voi olla kutsu hautaus- ja mahdollisesti myös muistotilaisuuteen. Jos hautaus on järjestetty lähimpien kesken, voi kuolinilmoituksen julkaista hautauksen jälkeen, jossa voidaan samalla kiittää myös osanotosta.

Jos vainaja ei kuulunut eläessään seurakuntaan, voidaan vainajalle järjestää siviilihautajaiset. Niihin kuuluu uskonnosta vapaa jäähyväistilaisuus. Tilaisuuden voi pitää mahdollisesti kappelissa, haudalla tai kotona. Tilaisuudella ei ole mitään erityistä kaavaa, vaan se rakennetaan vainajan ja omaisten toiveiden mukaiseksi. Seurakuntaan kuulumaton vainaja voidaan kuitenkin omaisten toivoessa siunata hautaan kristillisin menoin, kunhan varmistetaan, ettei toimita vainajan toiveiden vastaisesti.

Hautaan siunaamisen jälkeen omaiset ja ystävät kokoontuvat yleensä muistotilaisuuteen. Muistotilaisuuden tarkoitus on muistella vainajaa, ilmaista kiitollisuutta yhteisestä ajasta hänen kanssaan ja myös lohduttaa omaisia ja ystäviä surussa.

Muistotilaisuuteen kutsuminen tapahtuu siunaustilaisuuden päätteeksi. Tapana on, että joku omaisista esittää hautajaisvieraille kutsun saapua muistotilaisuuteen. Kutsu voidaan lisäksi esittää jäähyväis- tai siunaustilaisuuden käsiohjelmassa, sanomalehden kuolinilmoituksen yhteydessä tai henkilökohtaisesti etukäteen kutsuen.

Muistotilaisuuden ei tarvitse noudattaa mitään virallista kaavaa. Sen ohjelma suunnitellaan vainajan toiveita ja elämäntapaa kunnioittaen. Tilaisuus voidaan pitää kotona, seurakuntasalissa, ravintolassa tai muussa soveltuvassa tilassa. Muistotilaisuuden ei tarvitse olla vakava tilaisuus, se voi hyvin olla myös tapahtuma, jossa läheiset voivat ilolla yhdessä muistella vainajaa. Tavat ja kulttuuri vaihtelevat paljon eri puolella Suomea ja myös eri perheiden kesken.

Muistotilaisuudessa on yleensä esillä muistopöytä, jonka päällä on valkea liina, vainajan kuva,  kynttilä ja kukkia. Muistopöytään voi lisätä muitakin vainajalle tärkeitä tai hänen elämästään kertovia esineitä.

Muistotilaisuudessa on yleensä ruoka- tai kahvitarjoilu. Ohjelmaan voi kuulua adressien lukeminen, yhteistä laulua, papin puhe, muistosanat, lyhyitä puheenvuoroja ja musiikkiesityksiä.

Tilaisuuden tehtävä on kunnioittaa vainajaa ja saattaa tämä arvokkaasti viimeiselle matkalleen. Näin ollen myös pukeutumiseen on hyvä kiinnittää huomiota, vaikkei se olekaan hautajaisten pääasia. Suomalaiseen hautauskulttuuriin kuuluu siisti tumma, mielellään musta vaatetus. Pukeutuminen ei erottele lähiomaisia ja hautajaisvieraita eikä arvoa tai surun määrää mitata vaatteissa. Mustan ohella valkoinen ja harmaa ovat yleisiä hautajaisvärejä, kuten myös tummansininen ja tumma lila.

Hautajaisasu on yleensä asiallinen ja tarpeeksi peittävä, esimerkiksi musta tai tumma puku on täysin korrekti sekä varmin valinta suomalaisessa hautajaisperinteessä. Materiaalien on hyvä olla hillittyjä, joten esimeriksi kiiltäväpintaista kangasta tai nahkaa voi välttää. Tumman puvun kanssa puetaan hillitty, mielellään valkoinen kauluspaita sekä asuun ja tilaisuuteen sopiva solmio. Pukuun kuuluva valkoinen taskuliina ja siistit, mustat tai vähintään tummat kengät sekä sukat viimeistelevät kokonaisuuden.

Säästä riippuen asuun voi yhdistää tumman päällystakin, huivin, hatun sekä käsineet. Tumma värimaailma pätee näissäkin, poikkeuksena kantajien huivit, jotka yleensä ovat valkoiset.

Hameen tai mekon helman on yleensä vähintään polvipituinen, sopivan peittävä ja asusteiden värit tilaisuuden tunnelmaan sopivia.

Lasten pukeutuminen on joustavampaa, mutta siistit pyhävaatteet ovat suotavat. Lapsille sopivia asuja ovat esimerkiksi musta tai tummansininen hame tai housut, valkoinen paita tai vastaavat tilaisuuteen sopivat vaatteet.

Omaiset ja sukulaiset istuvat kappelissa tai kirkossa takaa katsottaessa oikealla puolella eturivissä ja vasemmalle asettuvat seuraavaksi lähimmät sukulaiset ja ystävät. Mahdolliset viralliset lähetystöt asettuvat vasemmalle. Muu saattoväki voi valita vapaasti paikkansa ja katsoa, että penkit täyttyvät tasaisesti.

Kukkalaitteet lasketaan arkulle kappelissa, kirkossa tai haudalla. Perinteisin tapa on laskea kukat arkulle kappelissa siunaustilaisuuden lopussa. Vaihtoehtoisesti kukat voidaan laskea siunaustilaisuuden alussa. Hautajaiskukkien laskun ajankohdasta on hyvä sopia etukäteen siunaavan papin kanssa. Lähimmät omaiset laskevat kukkalaitteensa arkulle ensimmäisinä, jonka jälkeen vuorossa ovat järjestyksessä sukulaiset, työtoverit sekä ystävät ja muut tahot.

Laskijat pitävät ensiksi arkun vieressä muutaman sekunnin hiljaisen hetken, jonka jälkeen he lausuvat kukkalaitteessa olevan muistolauseen. Kukkalaitteissa on yleensä mukana kortti tai silkkinauha, johon on kirjoitettu värssy sekä kukkien tuojien nimet. Tämän jälkeen kukka tai kukkalaite lasketaan arkun viereen sille varatulle paikalle. Kukat laskettuasi voit hiljentyä hetken arkun äärellä, kääntyä omaisiin päin, tervehtiä kumartaen tai niiaten ja siirtyä kiireettä omalle paikalle.

Jos kukkalaitteet on laskettu arkulle kappelissa, saattoväki käy loppuvirren jälkeen noutamassa omat kukkansa mukaan hautaansaattoon. Kun vainaja on laskettu hautaan, hautapaikalla ei enää lueta tervehdyksiä, vaan kukat lasketaan hautaa peittävän kannen päälle. Silloin kun vainaja tuhkataan on usein tapana viedä kukat tulevalle hautauspaikalle, mikäli tuleva hautapaikka sijaitsee siunaustilaisuuspaikan läheisyydessä.

Loppusoiton päättyessä kantajat siirtyvät arkun viereen, yleensä merkin tähän antaa pappi tai suntio. Kantajien kantaessa arkkua ulos saattoon liittyvät ensimmäisenä lähiomaiset, jonka jälkeen vuorossa ovat sukulaiset oikealta ja sen jälkeen käytävän vasemmalla puolella olleet. Uurnahautauksessa arkku jää paikoilleen siunauspaikalle ja väki poistuu kuten edellä on kerrottu.

Läheisen ihmisen menehtyessä suru on suuri ja ihmiset reagoivat suruun eri tavalla. Suru on luonnollinen ja tärkeä tapa kohdata menetys. Samalla vastaan tulee oman elämän rajallisuus. Jokainen suree omalla tavallaan. Toisen on helppo itkeä, kun taas toinen suree hiljaa. Kukaan ei osaa ennakoida surun syvyyttä tai kestoa. Surun läpikäymiseen tarvitaan oma aikansa sekä tuki toisilta ihmisiltä.

Hautajaiset ovat tärkeä osa surutyötä, koska sen myötä asia tulee konkreettiseksi. Siunaustilaisuus ja muistotilaisuus ovat omaisten paikka surra yhdessä ja lohduttaa toisiaan.  Hautajaisiin kuuluu myös kiitollisuus yhteisestä ajasta ja elämän lahjasta.

Hautajaisissa vainajan saatetaan viimeiselle matkalleen. Yhteisessä rukouksessa voidaan pyytää myös voimaa kaipaukseen ja suruun sekä elämän rajallisuuden aiheuttamiin tunteisiin, ahdistukseen ja pelkoihin.